Project Description

Marika Paalamo

Minä maalaan akryyliväreillä, temperalla, öljy- ja kangasväreillä. Värit sekoitetaan.

Minä maalaan Kirsikodin työpajassa verannalla, milloin missäkin. Kankaiden maalausta työpajassa. Peittoja ja vaikka mitä! Peitto on tilaustyö, tein sen uudella tekniikalla. Minulla on omatekemä violetti kukkakassi. Sadetakki on kernistä tehty. Se on maalattu kangasväreillä. Minulla on omamaalaamat verhot huoneen ikkunassa. Ne on tehty kangasväreillä. Patakintaita olen tehnyt myyntiin ja joskus olen antanut niitä lahjaksi. Retrokankaita, pöllötarjottimia ja kortteja on tehty, sekä erilaisia auton kuvia lapsille. Taidekurssien aikaan maalaan joskus ulkona. Ulkoväreillä maalasin kesällä kärrynpyöriä.

Akryyliä, öljyväriä ja temperaa käytetään taulujen maalauksessa. Olen maalannut pieniä tauluja ötököistä. Vuosilukua en muista. Raamattuaiheisia tauluja olen tehnyt. Ihmiseksi -kirjaan tein kuvitukset. Musta iso taulu on tehty Italiassa.

Englannissa olemme käyneet, Kreikassa Rhodoksella, Sisiliassa ja Kiinassa. Kiinasta on monta kuvaa. Mies ajoi pieniä katuja polkupyörällä ja me olimme kyydissä. Teen matkamaalauskuvia. Norja on vielä näkemättä. Kirjoista ja valokuvista etsin aihekuvia. Tykkään kaikista aiheista, kotieläimistä lähtien. Sirkusaiheita, luontoaiheita, kukkia, ihmisiä, muotokuvia, soittajia ja laulajia. Karjalaisia kuvia olen tehnyt. Minua kiinnostaa mitä ennen vanhaan on ollut. Tykkään musiikista, kaikesta muusta paitsi rokista. Soitan sähköpianoa. Mukava on kokeilla haitarin soittoa. Siinä on hyvä aihe.

Teen taidetta taidenäyttelyihin. Oli Kissat tandemilla sekä Lypsylehmä ja lypsäjä. Taulujen nimiä ei aina muista. Teen taidetta itselle ja muille, mikä parhaaksi näkyy. Minä kirjoitin Inkun kanssa oman kirjan lapsuudesta ja osa on taiteesta, Kirjeitä sinulle Marika. Siellä on kuva koko asusta. Monta asua on tehty.

”Marikan työt ovat tasapainoisia ja niiden valööritaju on erinomainen. Kiinnostavia katsetta sitovia yksityiskohtia ovat paitsi voimakkaat viivat ja yksityiskohdat, myös tummien ja vaaleiden värien painotukset, pinnan vuoropuhelut: esimerkiksi Sisilisko ruohikossa -teoksessa. Italiassa tehdyn värialueiden ja värillisten viivojen rytmit tekevät maisemasta värikylläisen sokkelon, jossa viivastot sijoittuvat erimuotoisten värialueiden joukkoon kuin suojavärinä. Liskon jokainen raaja, jokainen kehonosa löytää värillisen parinsa liskolle maalatusta ympäristöstä. Näin sisilisko on mahdollista kadottaa hetkeksi ympäristöön, samalla lailla kuin luonnossa seuratessasi sisiliskon kulkua.”

Minna Haataja

CV

s. 1970 Lieksa

Yhteydenotto taiteilijaan:
Kirsikoti
Saarivaarantie 48, 81700 Lieksa

Jäsenyydet

Joensuun taiteilijaseura ry

Julkaisut:

2001 Ihmiseksi –Pekka Heiskanen, kirjan kuvitus Marika Paalamo
2012 Kirjeitä sinulle Marika –Marika Paalamo, Irene Martiskainen & Minna Haataja

Yksityisnäyttelyt:

04.06.-31.08.12 Lieksan kirjasto
2006-2011 Vaihtuva näyttely/ Tuote-esittelyt näyteikkunassa sekä taidenäyttelyt palvelutiloissa, Nordea, Lieksa

Ryhmänäyttelyt teemoittain:

Kirsikodin taiteilijat

23.07.-05.07.95 Kirsikoti, Lieksa
16.06.-24.06.96 Kirsikoti, Lieksa
20.07.-27.07.97 Kirsikoti, Lieksa

Näin se on nähtävä

23.09.-05.10.96 Joensuun kaupunginkirjasto
20.11.-21.12.96 Ebeneser, Helsinki
14.03.-24.04.97 Kehitysvammaliitto, Helsinki
29.04.-08.06.97 Lasten ja nuorten Taidekeskus, Hyvinkää
19.11.-02.12.97 Kulttuurikeskus, Lieksa
02.02.-25.02.98 Pyhäselän kirjasto

Merellä
03.12.98-15.01.99 Liikunta-ja kulttuuritalo, Juuka
26.01.-22.04.99 Koivulan kerhotila, Pyhäselkä
01.04.-22.04.99 Kiteesali, Kitee
13.06.-15.08.99 Galleria Sininen ikkuna, Punkaharju

Avoin kirja

01.12.99-31.01.00 Sairaalagalleria Mokoma, Joensuu
01.02.-07.04.00 Joensuun yliopisto
01.02.-18.04.00 Honkalammen keskuslaitos
13.04.-30.04.00 Lieksan kirjasto
15.06.-13.08.00 Galleria Sininen ikkuna, Punkaharju
12.09.-22.09.00 Ev.lut. Seurakuntakeskus, Joensuu
29.03.-31.03.01 Pohjoismaiset kehitysvammatyön päivät, Karjaa
01.09.-07.09.03 Ev.lut. Seurakuntakeskus, Joensuu
10.09.-12.09.03 Kädentaito EXPO, Kuopio
10.10.-12.10.03 Savon aika, Kuopio
28.10.-29.10.17 Uskon yö, Lieksa

Kasvoista kasvoihin

30.05.-17.06.01 Galleria BE´19, Helsinki
12.06.-31.07.01 Kulttuuri.tv

Ateljee Hännätön kissa

01.07.-15.07.01 Pesiönlinna, Suomussalmi
01.10.-31.10.01 Karellikeskus, Joensuu
21.01.-31.01.02 Eerolan 10 v. juhla, Kaprakka
25.04.-02.06.02 Hehkua, Varkauden taidemuseo
01.06.-31.07.02 Kunnanvirasto, Kiihtelysvaara3
17.08.-13.10.02 Nykytaiteen museo Kiasma, Helsinki
20.09.-27.10.02 Kirahvi ja käärme ainakin, Hyvinkään taidemuseo
08.10.-05.01.03 Ampiainen ruohikossa, Kouvolan taidemuseo
16.01.-27.04.03 Perhonen ja muita eläimiä, Luontokeskus Ukko, Koli
16.06.-22.08.03 Kymmenen vuotta juhlaa, Kirsikoti, Lieksa
31.05.-30.08.06 Nukkuva elefantti! ei! Kallio tanssii! Luontokeskus Ukko, Koli
02.07.-30.07.06 Kirsikodin taiteilijoiden töitä vuosien varrelta, Piirolan piha, Ilomantsi
09.11.-30.11.06 Kirsikodin nuoret taiteilijat, Opettajacollege, Petroskoi
02.01-31.01.07 Taitokortteli, Joensuu
02.01-31.01.07 Joelin kirja ja taide, Joensuu
06.05.-30.05.08 Kirjastogalleria, Outokumpu
01.11.-23.11.08 Galleria Broms, Helsinki
12.06.-30.08.09 Kylätoimintakeskus Kukko, Vuonislahti
12.06.-30.08.09 Kestikievari Herranniemen Aittagalleria, Vuonislahti
07.07.-31.08.09 Lieksan kirjasto
14.09.-29.09.09 Kulttuurikeskus, Lieksa
01.12.-18.12.09 Lehmon näyttelytila
02.05.-31.05.11 Retro, Lieksan kirjasto
01.08.-12.08.11 Retro, Joensuun pääkirjasto
06.08.-30.09.13 Eläimiä meiltä ja maailmalta, Reijolan yhteisötalo/ kirjasto
26.03.-15.09.14 With love, Pielisen museo, Lieksa
27.06.-30.07.14 With love, Huhdasjärven kylätalo
03.07.-18.11.15 Kallio tanssii, Nordea, Lieksa
22.10.14.-26.02.15 Vuosien varrelta, Kulttuurikeskus, Lieksa
07.01.-21.03.16 Kirsikoti ennen ja nyt, Kulttuurikeskus, Lieksa
20.06.-31.08.16 Kertoma! Vuokalan myllymuseo, Savonranta4
27.07.-16.08.16 Kaikuja! Taidekeskus Ahjo, Joensuu
15.08.-30.09.17 Raiteilla –Maalauksia maailmalta, Pulsan asema,Lappeenranta
01.02.-28.02.18 Kirsikoti 25, Lieksan kirjasto
29.06.-16.09.18 Kirsikoti 25 –Kotona Lieksassa, Kirsikoti, Lieksa
19.09.-11.11.18 Kirsikoti 25 –Kotona Lieksassa, Kulttuurikeskus, Lieksa
26.10.-28.10.18 Oodi ilolle, Lieksan ev.lut. kirkko
15.11.-15.12.18 Kirsikoti 25 –More than Black and White, Kaapelitehdas Helsinki
09.06.-02.07.19 Kotoa Lieksasta, Taidekeskus Ahjo, Joensuu
04.09.-06.10.19 Ateljee Hännätön kissa -Vierailulla taiteiden taikayössä, Kuhmotalo
08.07.-31.08.20 Elämän Festivaali –The Festival ofLife, Piirolan piha,Ilomantsi
28.09.-23.10.20 Kirsikoti, Galleria Live ja ravintola Salve, Helsinki

Nukkuva elefantti! EI! Kallio tanssii!

31.05.-30.08.06 Luontokeskus Ukko, Koli

Via Toscana

20.10. -26.10.03 Teatro Rosini, Lucignano, Italy
24.02. -15.03.04 Taidekeskus Ahjo, Joensuu
04.10. -30.11.04 Ullakon näyttelytila, Tuupovaara
04.03. -03.04.04 Kemin historiallinen museo
30.06. -21.07.05 Sininen talo, Salo
03.08. -31.12.05 Sairaalagalleria Mokoma, Joensuu
19.09. -25.09.05 Presso La Biblioteca, Lucignano, Italy
17.02.-17.03.06 Kulttuurikeskus, Lieksa
07.08.-16.08.10 Galleria Furio del Furia, Foiano della Chiana, Italy
25.06.-29.06.12 Via Roma 9, Lucignano, Italy
13.06.14- Osteria Della Lodola, Foiano Della Chiana, Italy5
24.05.14 – Ristorante il Goccino, Lucignano, Italy

Kotimaiset yhteisnäyttelyt:

05.01.-27.01.02 Koko elämä, Taidekeskus Ahjo, Joensuu
03.10.-02.11.03 Pohjois-Karjalan aluenäyttely, Taidekeskus Ahjo, Joensuu
10.06.-15.08.04 Sivusta katsoen –Taju 2004, Hyvinkään taidemuseo
10.02.-30.05.05 Malluainen ja vipeltäjät, Galleria ARX, Hämeenlinna
03.06.-06.08.06 Aurinko ja kolme kuuta, Voipaalan taidekeskus, Valkeakoski
03.10.-27.10.12 Outsider design 2012 –Muotoilua marginaalista, Lahden muotohuoltamo
11.04. -04.05.14 Valloittajat, Porvoon Taidehalli

Kansainväliset yhteisnäyttelyt:

1994 MENCAP International Exhibition of Art
1995 MENCAP International Exhibition of Art
03.10.-31.10.03 Kaupunginmuseo, Lucignano, Italy
03.06.-06.08.06 Aurinko ja kolme kuuta, Voipaalan taidekeskus, Valkeakoski
1999 REHA Düsseldorf, Germany

Huiling & Kirsikoti -Tunnelmia Kiinasta ja Suomesta -FourSeasons Reflection

08.09.-28.09.12 Taidekeskus Ahjo, Joensuu
05.10.-02.11.12 Kulttuurikeskus, Lieksa
07.11.-29.11.12 Pyhäselän kirjasto
05.02.-22.02.13 Ilomantsin Kunnantalo
24.08.-22.09.13 Four Season Hotel, Guangzhou, China
30.09.-20.10.13 Redtory Art & Design Factory, Guangzhou, China6
24.05.14 -Ristorante il Goccino, Lucignano, Italy

01.04.-30.04.14 Hangzhou Huiling, Hangzhou, China

Muuta:

2002-2013 Kanssani hän kulkee -Kehitysvammaisten messu,  Tallenteet, esiintymisiä
2001 Puijon kirkko, Kuopio, Elämälle-seurakuntatapahtuma
Muotinäytökset:
2010 Satu Puutarhasta, Kulman juhlasali, Lieksa
2007 Lieksan yrittäjien muotinäytös
Työskentelyjaksolla Italiassa:
20.09.-31.10.03 Dokumentti Kirsikoti Toscanassa
04.09.-02.10.05
17.07.-21.08.10Dokumentti Kirsikoti maailmalla
16.05.-17.06.11
24.04.-20.06.12
14.04.-19.06.14

KOLI ympäristötaidefestivaali

2013-2016

Maalauksia kokoelmissa:

Perttulan erityisammattikoulu
P-K:n akk, Lieksa
Kiihtelysvaaran kunta
P-K:n osuuskauppa
Kettuki
P-K:n sairaanhoito-ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä
HUS

Takaisin taiteilijamatrikkeliin